Olen kokeillut jos jonkinlaisia sämpyläohjeita, mutta yksikään ei ole ollut niin hyvä, että niitä olisi viitsinyt tehdä uudestaan. Sämpylät ovat aina olleet sisältä tahmeita ja raa'an oloisia. Etsinnässä on pitkään ollut helppo ja hyvä ohje; ei liikaa vaivaamista, pelkkää sekoittelua ja kohotusta. Ja se rapea kuori, se on myös ollut kateissa minun sämpylöissäni. Nyt reseptejä etsiessäni löysin vihdoin helpon ohjeen, jossa oli takuuna rapea kuori. Ainut vähän huono puoli oli kohotusaika, joka ei ehkä palvellut kovin nälkäistä syöjää, mutta eiks hyvää kannata aina odottaa. Ja näitä todellakin kannatti odottaa! Todella helppoja tehdä ja sisältä juuri sellaisia ilmavia ja pehmoisia, kuin mistä olin aina haaveillut. Ja pinta oli todellakin rapea. Ensimmäinen koe-erä meni hetkessä parempiin suihin. Ja jos ensimmäinen oli menestys, niin pitihän niitä uudestaan tehdä.

Minulla on vaan vähän paha tapa lähteä uudelleen jalostamaan jo hyväksi koettua. Mietin aikani hyviä makuyhdistelmiä ja päädyin lopulta käyttämään yrttiä ja juustoa. Puolitin ensin ohjeen ja toisesta puolesta tein niitä perinteisiä ja hyviä ja toiseen puoleen lisäsin oreganoa ja juustoa pinnalle. Ja niistähän tulikin todella hyviä! Tämä ohje on niin helppo, että se antaa lisäillä muita makuja ja tehdä uusia variaatioita.

Rapea kuoriset sämpylät

6 dl vettä 

1 pss kuivahiivaa

1-3 tl suolaa

1 tl sokeria

3 dl kaurahiutaleita

9-10 dl erikoisvehnäjauhoja

1. Liota hiiva reilusti kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja sokeri. Lisää sen jälkeen noin puolet jauhoista ja kaurahiutaleet. Sekoita joukkoon loput jauhoista, niin että taikina irtoaa reunoista. Taikina saa jäädä hieman löysäksi.

2. Peitä taikinakulho liinalla ja laita kohoamaan vedottomaan paikkaan 1 1/2 - 2 tunniksi.

3. Lämmitä uuni 230 asteeseen. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle. Ripottele jauhoja taikinan pinnalle ja leikkaa terävällä veitsellä sämpylöitä. Itse tein taikinasta suorakulmion mallisen ja tapputtelin sen verran ohueksi, että taikinasta sai leikattua noin 12 kpl sämpylöitä.

4. Nostele sämpylät leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunin keskitasolla noin 15 - 20 minuuttia. 

Tässä on tämä perusohje. Tänään siis puolitin ohjeen ja toiseen puoliskoon taikinaa laitoin 3 tl oreganoa ja sämpylöiden pinnalle juustoraastetta. 

IMG-20210920-WA0000.jpg

Alkuperäinen ohje löytyy sunnuntai.fi.