lauantai, 24. syyskuu 2022

Syksyn kuulumisia

Syksy tuli melkein yhdessä yössä. Puut saivat hetkessä väriloisteensa ja ilmaan tuli ihana kirpsakkuus. Syksyn ilma on kyllä ihanan happirikasta, joka tekee ulkoilusta paljon mukavampaa kuin kesäisin. Syksyyn kuuluu myös paljon kivoja tapahtumia, kuten paikallisia sadonkorjuujuhlia ja muita markkinoita, joissa myödään satokauden- ja lähialueen tuotteita. 

20220921_183640-01.jpg

Keväällä laitettiin perunaa ja porkkanaa kasvamaan pihalle kahdelle pienelle kasvimaalle. Perunaa tulikin ihan mukavasti ja osa laitettiin kellariin säilöön myöhempää syöntiä varten. Porkkanat kärsivät perunoiden varjossa, mutta kun perunat nostettiin maasta, niin porkkanat jatkoivat kasvamista ja osasta kerkesi tullakin ihan mukavan kokoisia. Ensi vuonna taitaa tulla ihan oma porkkanapenkki. Kasvihuoneessa kasvoi tomaattia ja kesäkurpitsaa. Kesäkurpitsa kerkesi tehdä pari isoa, vihreää puikulaa ja tomaatteja tuli pitkin kesää mukavasti. 

20220820_130625-01.jpg

20220917_181053-01.jpg

Syksyyn kuuluu tietysti hyvä ruoka, satokauden tuotteista tehtyjä herkkuja kuten omenapiirakkaa, porkkanakakkua ja kasvissosekeittoa. Lämpimän tulinen kasvissosekeitto on kätevä ja helppo ruoka tehdä vaikka töihin evääksi. Ilmojen viilenemisen myötä on ollut mukava lueskella kirjaa lämpimän peiton alla, kaivaa tuikkukipposia kaappien perukoilta ja valmistautua tulevaan kaamokseen. 

20220922_192743-01.jpg

20220924_190134-01.jpg

Tule tutustumaan Instagramiin sivuilleni flowinhome_blogi. Siellä on lisää kuvia ja tunnelmointia syksystä, tapahtumista ja leipomuksista sekä paljon muuta vuosien varrelta. 

torstai, 30. kesäkuu 2022

KEHOPOSITIIVISUUS JA SOMEN TÄYDELLINEN MAAILMA

Näistä aiheista on kirjoitettu viime aikoina paljon varsinkin sosiaalisessa mediassa. Näihin törmää väistämättä siellä liikkuessa ja muita seuratessa. Nämä ovat ehkä kaksi erillistä asiaa, mutta minusta hyvinkin läheisiä ja itse olen kamppaillut näiden kanssa paljonkin omassa päässäni. Nämä kaksi voisi myös summata yhteen, josta tulee yhtä paljon kuin riittämättömyys. Toki kehopositiivisuudella ajetaan juuri sitä asiaa, että olisit riittävä juuri noin kuin olet tuon näköisenä, kokoisena, värisenä, mallisena, omien tunteittesi, haluinesi ja mieltymyksiesi kanssa. Mutta toisaalta taas tulee vyörynä sinulle kuvia täydellisistä perheistä, kodeista, lomamatkoista, lapsista, vartaloista… lista on loputon. Instagram-maailmassa minulle tuli täydellinen riittämättömyyden tunne kaikesta tästä ja sen takia pidinkin taukoa julkaisuista. Tunsin, että some-maailmassa sinulla pitää olla tarpeeksi uskoa omaan elämään ja että se riittää just sellaisena kuin se on. Some-maailmassa pitää olla tarpeeksi uskoa siihen, että juuri sinun ottamat kuvat ovat tarpeeksi hyviä julkaistavaksi. Some-maailmassa pitää olla tarpeeksi uskoa siihen, että voit julkaista kuvan sinusta juuri sellaisena kuin olet. Näiden ajatusten kanssa tein töitä monta kuukautta ennen kuin pystyin palaamaan takaisin some-maailmaan ja uskomaan, että se mikä minulle on parhaaksi, on parasta antia silloin myös muille. Minulla ei ole valkoista kotia eikä uusinta desingniä. Ne ei ole minua enkä niitä halua. Mutta pärjäänkö some-maailmassa ilman niitä. Onko minulla sitten mitään, mikä kiinnostaisi muita? Minulla on omat mielenkiinnon kohteet, joista kerron toisille, kiinnostaa se sitten muita tai ei. Se on kuitenkin minun elämää ja elän sitä niin kuin minulle on hyväksi. Pidän meidän kodista juuri sellaisena kuin on ja voin ylpeänä sitä esitellä. Siinä näkyy meidän elämä ja meidän kädenjälki. Kuvien ottamista olen harjoitellut ja siihen voi harjaantua. Kuvien valtavirtaa pitää myös opetella seulomaan ja ohittamaan ne, jotka eivät tuota sinussa positiivisia viboja. Maailmassa on niin paljon negatiivisuutta, että jos omalla toiminnalla pystyt vaikuttamaan mielialaasi, niin se kannattaa tehdä.

Ihmiset ovat myös riippuvaisia tykkäyksistä. Ne luovat tietysti pohjaa some-yhteistöille, niillä näytetään, että tili on aktiivinen ja sitä seurataan. Mutta onko se sitten aitoa? Miten paljon tiedät seuraajistasi? Oletko käynyt tutustumassa jokaisen seuraajasi tiliin? Pitääkö niistä edes olla kiinnostunut vai onko kaikki niin kaupallista, että jokainen on niistä vain yksi hiekanjyvä soratielläsi kohti unelmia? Minun on pitänyt tehdä paljon työtä näiden ajatusten kanssa. En todellakaan ala elää jonkin muun elämää vain sen takia, että saisin otettua valtavirran suosimia kuvia enkä käytä viimeisiä roposia desing-juttuihin. Some-maailma tarvitsisi enemmän kuvia, juttuja, tarinoita ihan tavallisesta arjesta. Aina ei jaksa meikata eikä laittaa hiuksia ja se on ihan ok. Ja se pitäisi saada näkyä, koska se on elämää. Toki sellaisia kuvia ja juttuja on nytkin ja niihin juuri on pystynyt samaistumaan ja ihmettelemään, että ajatteleeko ja tekeekö tai on tekemättä joku toinenkin tosissaan samoin. Yleensähän sinne laitetaan kuvia vain niistä parhaista hetkistä elämässä ja sehän on sitten vain pintaraapaisu koko elämästä. Saako sotkuinen lapsiperheen eteinen kurahaalareineen, reppuineen ja kumisaappaineen yhtä paljon huomiota somessa, kuin siisti ja puhdas eteinen valkoisine mattoineen ja järjestyksessä olevasta kenkätelineestä? Ja jokainen lapsiperheessä elävä tietää, että sellainen ei ole todenmukaista elämää kuin sen hetken. Eikä minusta tarvitsekaan. Pitäähän elämisen jäljen näkyä.

Ja sitten siitä kehopositiivisuudesta. Samat jutut pätee siinäkin. Voinko laittaa kuvaani someen, kun en ole yhtä kaunis, laiha, liikunnallinen, tyylikäs ym. kuin muut? Nykyään tuhdimmatkin ihmiset uskaltavat ottaa itsestään kuvia bikineistä, mutta samalla ottavat myös vastaan sen kaiken kritiikin mikä sieltä saattaa tulla. Ja se pitäisi sitten kestää. Itse en todellakaan sellaiseen pystyisi. Some-maailmassa on niin helppo olla julma, kun ei tarvitse sanoa asioista päin naamaa ja joskus jopa nimimerkin takaa. Mutta saako nämä kritisoijat jonkun tyydytyksen tästä pilkkaamisesta? Saavatko he omalle pahalle ololleen tästä apua ja tuntevat kenties oman olonsa näin paremmaksi? Monikohan niistä uskaltaisi sanoa saman päin naamaa, tuskin kovin moni. Ja mitä ihmettä se on heiltä pois, jos jokainen julkaisee kuvan itsestään sellaisena kuin on? Tämä maailma on vuosikymmeniä kasvanut kieroon, kun laihuutta on ihannoitu ja pidetty sitä kauneuden ihanteena. Lihavia ihmisiä pidetään laiskoina ja laihat ihmiset joutuvat veroilla maksamaan heidän elämisensä, kun eivät kykene töihin. Karkeasti sanottu, mutta näin valitettavasti jotkut ajattelevat. Painon nousu saattaa toki tuoda tullessaan erinäisiä sairauksia ja niiden hoito maksaa, mutta painon nousuun ja lihavuuteen ei ole aina yhtä syytä. Eikä se aina johdu laiskuudesta. Mielenterveysongelmat, perinnöllisyys, muut sairaudet, lääkitys… syitä on monia eikä se ole silloin ihmisen oma valinta. Kuvan perusteella on helppo luoda heti se yksi ja ainoa mielipide eikä ihmisen elämästä tiedetä yhtään mitään. Somessa on niin helppo vertailla itseään toisiin. Hetken tätä tehtyään tuntee kyllä niin täysin riittämättömyyttä ja huonoa itsetuntoa kuin olla voi. Varsinkin jos sattuu jo valmiiksi olemaan huono päivä, niin ei se ainakaan sillä parane. Mutta samalla lailla niiden sporttisten, laihojen ja kauniiden ihmisten kuvista me ei nähdä niiden koko elämää ja ihmistä. Heillä voi yhtä lailla olla ongelmia itsensä kanssa, parisuhteessa, työelämässä… Ei kauneus tuo välttämättä sitä onnea ja terveyttä. Ja tässäkin voidaan kysyä, kumpi kuva saa enemmän tykkäyksiä; sporttinen, hoikka, kaunis, vähäpukeinen nainen kuin pyöreämpi, tavallisen näköinen, ei niin sporttinen nainen. Niinpä. Ja nämä sanat mitkä valitsin; kaunis ja tavallisen näköinen. Onko joku kirjoittanut kirjan, josta voin tarkistaa mitä nämä tarkoittavat ja miten ne erotellaan toisistaan? No ei taida olla, mutta silti lähes tulkoon jokaiselle tulee melkein samanlainen mielikuva näistä sanoista. Valitettavasti. Mutta onneksi sanonta ”kauneus on katsojan silmissä” pitää hyvin paikkansa ja jokaisella on meistä omat mieltymyksensä, onneksi! Muutenhan meidät olisi luotu kaikki saman näköisiksi.

Kuvitellaanpa hetki. Jos nyt sinun eteesi tulisi pullonhenki, joka tekisi sinusta juuri sen näköisen, jota olet some-maailmassa kadehtinut, niin mitä sen jälkeen tapahtuisi? Mikään muu ei muuttuisi kuin ulkonäkö. Olisitko sen jälkeen onnellisempi? Alkaisitko tehdä jotain mistä olet aina haaveillut? Muuttaisiko se sinun arkeasi jotenkin? Kyllästyisitkö jossain vaiheessa itseesi ja toivoisit, että pullonhenki tulisi uudestaan ja tekisi sinusta taas uudenlaisen, paremman? Tuli itselleni mieleen, että ehkä henkilöt, jotka kamppailevat painon kanssa, tulisivatkin onnelliseksi, mutta kun se pullonhenki ei pysty muuttamaan muuta kuin sen ulkonäön. Ei niitä ongelmia, josta ylimääräinen paino ehkä johtuu, ei pään sisäisiä kamppailuja syömisen, liikunnan ja terveyden kanssa. Eikä pullonhengen toive pysy ikuisesti. Jos olet toivonut laihuutta, niin sinun on tehtävä töitä sen pitämiseksi, mutta ongelmat eivät katoa. Ongelmat saattavat kadota hitaan laihduttamisen, toisenlaisen elämänrytmin, elämäntaparemontin myötä. Hitaasti ja monesti siihen tarvitaan apua ulkopuolelta.

Minun ei ollut tarkoitus tässä jutussani moittia ketään, jokainen saa olla sellainen kuin haluaa, jos on itseensä tyytyväinen. Haluan vain tuoda omia huomioitani esille, mitä olen matkan varrella tehnyt ja sitä miten raadollista ja pinnallista ihmisten erottelu voi välillä olla.

Näitä aiheita olen pyöritellyt pitkään mielessä ja halusin jakaa nyt omat mielipiteeni, toiset voivat ajatella näistä aivan toisella tavalla ja se on ihan ok. Sunlaista ei ole toista ja sehän on just parasta!

maanantai, 23. toukokuu 2022

Laiskan kylväjän kasvatusohjeet ja omavaraisuus

Auringon taas lämmittäessä ja luonnon alkaessa työntämään uutta kasvustoa sinne tänne, alkaa itselläkin versoa ajatus mielessä omasta hyötypuutarhasta, kasvihuoneesta ja kasvimaasta. Minua on alkanut kiehtomaan ajatus siitä, että mahdollisimman paljon saisi aineksia ruokapöytään omasta maasta, omavaraisena. Silloin ainakin tietäisi mitä niiden kasvatuksessa on käytetty (hermoja ja pitkäjänteisyyttä) ja nähdä se lopputulos ja onnistuminen, kun jotain on saanut kasvamaan ja kehittymään. Kun etsin tietoa eri vihanneksien ja juuresten kasvattamisesta ja miten kasvimaan saa alulle, tuli tietoa ihan valtavasti. Osa vihanneksista hyötyvät toisistaan, toiset taas eivät, millainen maa, mikä multa, valoa, varjoa, vettä, harventamista, outoja sanoja, joita ei edes ymmärrä… Pää on pyörällä jo muutaman artikkelin jälkeen. Totesin, että ennen kuin menen pihalle heilumaan lapion kanssa ja kaivamaan suurinta osaa nurmikkoa ylösalaisin, kokeilen aloittaa ihan yksinkertaisilla ohjeilla.

 

Omavarainen vai omavaraisempi?

 

Perunamaasta haaveilin jo talvella. Näin kaupunkilaisena maalle muuttaneena en edes tiennyt miten perunan kasvu laitetaan alulle. Sitten minulle kerrottiin, että pitäisi ostaa siemenperunoita. Aha. Mutta olinhan saanut perunat itämään hienosti jääkaapissa vihanneslokerossakin, voisiko niitä käyttää? Googlasin. Kyllä voisi. Ja kas, sattumalta jälleen kerran löytyi vajaa pussi jo itämisen aloittaneita perunoita. No sit ei kun vaan ne laakeaan astiaan ottamaan aurinkoa keittiön pöydälle ja kasvamaan lisää vartta. Mutta entäs se pihan myllääminen? Oisko muuta keinoa? No on. Ja jälleen löydän keinon, jossa voisi mennä helpoimman kautta. Eli ämpärikasvatus. Ja jos innostus loppuu kesken kaiken, niin ei harmita niin paljoa heittää yksi ämpäri kompostiin, kuin katsella myllättyä pihamaata. Mutta odotellaan nyt ensin, mitä pöydällä oleville perunoille tapahtuu…

 

 

Siitä omavaraisuudesta….

Nelihenkinen perhe tarvitsee tuhannen neliön tontin ruokatuotantoaan varten, johon kuuluu mm. sikala, kanala, mehiläispesät ym. Kyllä, hunajaakin pitäisi itse tuottaa. Ja jos meinaat käyttää maitoa, on oltava vähintään kahden tuhannen neliön tontti, johon mahtuu lehmiä ja vuohia. Tällöin saat myös kirnuttua voita ellei tontillasi kasva myös pähkinäpensaita, joista voit puristaa öljyä. Tälläisen laskelman oli tehnyt Carleen Madigan kirjassaan The backyard homestead pitkälle viedystä omavaraisuudesta. Tälläinen elämäntyyli kuulosti aikalailla ajalta, jota elittiin aika kauan sitten. Näin perustyössä käyvälle täysin omavaraisuus tuntuu aika isolta ja kuormittavalta asialta, johon ei ehkä aikaa ja voimia enää riittäisi. Samaisesta artikkelista luin, että työkalutkin pitäisi periaatteessa tehdä itse. Raudasta takoa lapiot ja talikot ennen kuin pääset edes möyhimään sitä maata. Huh huh, mutta toisaalta, onhan näin joskus tehty. Mutta silloin se työ ja elämä on ollut lähestulkoon kokonaan siinä kotona ja pihapiirissä.

Kahvin ja suolan saaminen omavaraisesti oli nostettu ehkä haastavimmaksi asiaksi näillä leveyspiireillä. Kahvipensaat tarvitsevat enemmän aurinkoa, kuin mitä meille tarjotaan ja vesi, jota niille annetaan pitäisi olla kalkkivapaata. Suomen vähäsuolaiset merivesialueet eivät tarjoa meille hyvää suolasatoa. Joten runsaan kahvin suurkuluttajat joutuisivat luopumaan nautinnostaan tai vaihtamaan sen esim. nokkosjuomaan.

 

Viime kesänä meillä oli pienen pienessä kasvihuoneessamme tomaatintaimia kasvamassa. Ne olivat ostettuja ja tekivätkin muutamia tomaatteja loppukesästä, kun muisti kastella ja tukea varsia hyvin. Kun etsin tietoa perunan kasvattamisesta, niin sattumalta löysin tietoa tomaatin kasvattamisesta kaupan tomaateista. Jutun mukaan tomaatti oli alkanut versomaan pöydällä lämpimässä! No tämähän oli minulle ”näin laiska kylvää satoa”-kasvattajalle oikein sopiva neuvo! Jääkaapista löytyikin hieman pehmeä tomaatti ja nakkasin sen samalle pöydän kulmalle perunoiden kanssa nautiskelemaan auringosta. On minulla ennenkin ollut tomaatteja lämpimässä, enkä ole saanut ne kuin homehtumaan, mutta kokeillaan nyt tämäkin konsti. Löysin kyllä toisenkin ohjeen, missä voisi viipaleet istuttaa multaan, jossa olisi ehkä kuitenkin varmempi lopputulos. Ja kaikista varmimmin saan tomaatteja taimesta, jonka ostin puutarhalta. Epäilen kyllä, että kokonaisen tomaatin versomiseen tarvittaisiin vähän lämpimämpää huoneilmaa. No se saa mennä ilmojen lämmittyä nautiskelemaan kasvihuoneeseen kevät auringosta.

 

kes%C3%A4kurpitsa.jpg

 

Ensimmäisten lämpimien päivien aikana tuli käytyä myös ostamassa kesäkukkia ja mukaan lähti myös kesäkurpitsan taimen, tomaatin taimen, mansikkaa, päärynäpuu ja marjapensaita. Salaattia ja valkosipulia ajattelin myös laittaa aluille. Haavenaa olisi tietysti myös isompi kasvihuone, mutta katsotaan nyt miten innostus riittää tällästen pienten kanssa. Ihan tuohon omavaraisuuteen en taida lähteä, mutta onhan kaikki mitä vaan saa omasta penkistä irti, kotiinpäin. Olkoot se sitten sitä omavaraisempaa ideologiaa. Ympäristö vaikuttaa myös monella tapaa ihmisen hyvinvointiin. On tutkittu, että kasvien läheisyys alentaa verenpainetta ja lihasjännitystä jo muutamassa minuutissa. Myös yhdessä perheen kanssa puuhastelu ulkona tuo perheenjäsenet lähemmäksi toisiaan ja lisää lasten hyvinvointia. Se lisää myös lasten tietämystä elämänkiertokulusta ja miten itse voit vaikuttaa asioihin. Myös kuluttaminen on kovasti otsikoissa ja näin voit opettaa lasta myös tässä asiassa.

mansikka.jpg

 

lauantai, 23. lokakuu 2021

Unelmat

Unelmia. Kun aloin miettiä sanaa "unelmat", ensimmäiseksi alkoi soida päässäni Aknestikin biisi Suomirokkia, josta kohta "seksiunelmia vinttihuoneessa....". No voihan niistäkin unelmoida ja elämään kuuluva asia sekin. Lähinnä mietin ihan arjen keskellä olevaa unelmointia. Haaveilua. Onko unelmointi ja haaveilu sama asia?  Googlen mielestä on. Myöskin uneksia, haihatella ja haikailla kuvaavat unelmointia. Tutkin myös tarkemmin,  onko unelmoinnista tehty artikkeleita ja mitä hyvää siinä on.  Silmiini osui kaksi artikkelia. Toisessa annettiin positiivinen kuva ja kehoitettiin unelmoimaan,  niin että huimaa. Toisessa taas hieman varoiteltiin asiasta, ettei tulisi liiaksi pettymyksiä. Kouluttaja ja konsultti Kristiina Harju sanoo Hyvä Terveys - sivuilla, että "unelmointi on kyky kuvitella millaista elämä on parhaimmillaan ja että jokaista unelmaa siivittää tarve onneen. Ihminen unelmoi olevansa onnellinen uudessa kodissa,  lomalla,  hoikistuneena tai raittiina. Unelman ei tarvitse myöskään toteutua kirjaimellisesti."  Mutta onko jatkuva unelmien jahtaaminen riski sille, että emme näe sitä kaikkea kaunista ja hyvää, mitä meillä juuri sillä hetkellä on ympärillä? Tämän näkökulman toi esiin Ilari Torsti Hidasta Elämää-sivuilla. Minulle ainakin tämä "sitten kun" - elämä on hyvin tuttua. 

Olen onnellinen,  sitten kun olen laihtunut pari kiloa.

Olen onnellinen,  sitten kun olen saanut haluamani työpaikan. 

Ym. Ym.

Tämä juna on loputon ja onko tällä ajattelu tavalla loppujen lopuksi ikinä onnellinen?  Aina tulee uusi junanvaunu ja uusi unelma, jota tavoitella. 

Itse olen myös pohtinut unelmointia ja sen toteutumista.  Minulla on aina ollut unelmia, jotka ovat kulkeneet läpi elämäni ja unelmia, jotka olen ajatellut liian vaikeaksi saavuttaa ja sysännyt ne syrjään. Elämän tilanne on ehkä ollut sillä hetkellä sellainen, ettei se ole antanut edes mahdollisuutta kyseiselle haaveelle eikä siihen ole ollut tapahtumassa muutosta lähiaikoina. Minä en kuitenkaan ole koskaan unelmoinut, että haluan saavuttaa jonkin asian tiettyyn ikään mennessä.  Niistä voi ehkä ennemmin puhua tavoitteina, mutta esim. naimisiin meno tietyn ikäisenä voi olla myös osaltaan unelma, jota tavoitella.  

Yksi minun unelmistani on aina ollut talo järven rannalla.  Se on aina kulkenut minun mukanani. Tänä päivänä se unelma on saavutettu lähes kokonaan.  Minulla on ihana talo, mutta se ei ole järven rannalla.  Mutta tarvitsenko järveä? Mitä se tuo minulle lisää?  Vai veisikö se jotain pois, joka nyt tuo onnellisuutta elämääni?  Lapsilla on lyhyt koulumatka ja kaverit lähellä. Jos asuisimme kauempana järven rannalla,  lasten elämä ehkä hankaloituisi. Tai paljastuisiko talosta jotain puutteita ja ongelmia, joita ei voisi korjata ranta maisemalla. Tai olisinko ostanut talon järven rannalta jonkun muun ihmisen kanssa? Entäs jos parisuhde olisikin ollut niin huono, ettei järvimaisema olisikaan tuonut minulle onnea?

Olen aina ajatellut,  että ihmiselle annetaan sen verran mitä se pystyy kantamaan.  Mielestäni tämä toteutuu myös unelmien kohdalla. Jos haluan, pääsen katselemaan järveä läheiseltä uimarannalta. Suomessa on lukuisia järviä, joiden rannoilla voin kävellä ja istuskella.  Lapset pääsevät nyt helposti liikkumaan ja voin katsella ikkunasta puita rakastamani ihmisen kanssa.  Talo on just meidän näköinen ja siinä ei ole mitään vikaa. Eikä minun enää tarvitse haaveilla ikkunasta avautuvasta järvimaisemasta.  

Lapsena en ole koskaan unelmoinut tietystä ammatista, perheestä tai lapsista. Ne ovat tulleet elämääni valintojen myötä ja sen hetkisten sopivien tilanteiden kautta. Ajattelu maailmaani ei myöskään kuulu katua jälkikäteen asioita. Jos olisin silloin alkanut "sitkuttelemaan" en luultavasti olisi nyt tässä tilanteessa, jossa olen onnellinen.  Olen päässyt käymään Euroopassa,  saanut vakituisen työpaikan ja ostanut uuden auton. Nämä kaikki ovat olleet joskus todella kaukaisia unelmia, mutta oikeassa elämäntilanteessa ne on voinut nostaa taas esille ja saavuttaa ne. 

Eikä kenenkään unelmia pidä aliarvioida tai vähätellä. Just ne unelmat saattavat kantaa sitä ihmistä läpi vaikean vaiheen uskoen, että kaikki järjestyy.  Palatakseni Kristiina Harjun sanoihin  "se joka uskaltautuu unelmoimaan, vapautuu järjen vankilasta. Unelmoinnin myötä elämästä kannattaa etsiä jo vallitsevia hyviä ja mukavia asioita, jotka yleistyytymättömyys on peittänyt alleen." Unelmoinnin siemen kannattaa olla aina itämässä. Ruokkia välillä muistamalla se ja oikean hetken tullen se nousee esiin ja antaa toteuttaa itsensä. 

Ja mistä minä unelmoin tällä hetkellä?  Siitä,  että pääsisin ruska aikana tai talvella Lappiin, voisin nauttia mökissä takkatulen lämmöstä, kynttilöistä, hiljaisuudesta, rauhasta ja luonnosta. Hyvää ruokaa ihanan ihmisen kanssa ja pysähtyä hetkeksi. 

20211023_124809-01.jpg

lauantai, 16. lokakuu 2021

Halloween vai pyhäinpäivä

IMG-20211016-WA0000.jpg

Syksy on kyllä ihmeellistä aikaa. Olen jostain kuullut, että se vuodenaika milloin on syntynyt, on sen ihmisen mielestä paras vuodenaika. Silloin aika moni on varmasti syntynyt kesällä, koska aika moni nimeää kesän lempi vuodenajakseen. Itse olen syntynyt syksyllä ja minun kohdalla väite pitää ainakin paikkansa. Olen todellakin syksy ihmisiä. Ilma on happirikasta sateiden ja viileän sään ansiosta ja ulkoilu on tällöin paljon mielekkäämpää. 

Syksyssä on myös jotain jännittävää ja mystistä. Kotona lapsi odottaa jo hyvissä ajoin Halloweenia, joka minusta on ihan turha, Amerikasta kulkeutunut juhla. Onneksi täällä ei kuitenkaan tarvitse alkaa kiertää ovelta ovelle kummitukseksi pukeutuneena. Tosin pääsiäinen ja Halloween ovat puolen vuoden päässä toisistaan eli onhan se ihan kohtuullista käydä "kerjäämässä" puolen vuoden välein karkkia naapureilta pukeutuneena noidaksi tai kummitukseksi. Lapsi miettii jo hyvissä ajoin miten haluaa silloin pukeutua ja taitaahan koulussakin ollakin jotkut Halloween-kekkerit. Voisihan sitä jonkun kurpitsan tai hämähäkin laittaa kotiin koristeeksi, mutta jotenkin se vaan tuntuu niin turhalta yhden illan takia. Ja ehkä se sotii sitä perinnettä vastaan, mihin me ollaan opittu; hiljentymisen ja kunnioituksen aikaa eikä riehakkaita naamiaisjuhlia. 

Halloweenhan on Suomessa samaan aikaan pyhäinpäivän eli vainajien muistopäivän kanssa. Silloin meillä on tapana viedä haudoille kukkia ja kynttilöitä. Haudoilla käynti pyhäinpäivänä yleistyi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Lueskelin pyhäinpäivän ja Halloweenin historiaa ja ennen kristillistä pyhäinpäivää Suomessa vietettiin kekriä. Silloin juhlistettiin sadonkorjuun päättymistä ja herkuteltiin sadon tuotteilla. Maatalousyhteisöissä se oli vuoden suurin juhla, jolloin pöytä katettiin hyvällä ruoalla ja palvelusväki sai vapaata. Kekri oli samalla vuoden päätös ja uuden alkavan vuoden juhla. Tiesittekö, että jo kekrijuhlan aikaan koverrettiin nauris ontoksi, jonka sisään laitettiin lampaanrasvassa kastettu tikku sydämeksi. Tuikun valo oli niin vähäistä, että sitä kutsuttiin kitupiikiksi. Siihen aikaan taikausko oli voimissaan ja tulia, soihtuja ja päreitä poltettiin pahojen henkien karkottamiseksi. Myös esi-isät haluttiin pitää tyytyväisinä ja heillekin katettiin ruoka pöytään ja lämmitettiin sauna. Amerikassa sen sijaan siirtolaiset keksivät kovertaa juuresten sijaan kurpitsoja . Kurpitsat olivat amerikkailaisten viljelykasvi, jota ei tunnettu Euroopassa ennen 1500-lukua. 1800-luvulla kekri sulautui kristilliseen pyhäinpäivään. Maanviljelykseen liittyvä juhla sai silloin uusia uskonnollisia sävyjä ja esi-isien huomioimisen perinne yhdistyi kristilliseen vainajien muistamiseen. Yleisen ilonpidon sijaan juhlasta tuli hartaan hiljentymisen aikaa.

Pyhäinpäivän aikaan myös muualla maailmassa kunnioitetaan vainajia, tosin hieman eri tavalla.  Dia de muertos eli kuolleiden päivä on meksikolainen juhla, joka on vastakohta Suomen kirkolliselle juhlalle. Riehakkaalla karnevaalilla kunnioitetaan vainajia koristeellisilla alttareilla, joissa tarjotaan ruokaa ja herkkuja, kuten sokerisia pääkalloja. Vanhojen uskomusten mukaan yhtenä päivänä vuodessa kuolleet palaisivat elävien joukkoon tervehtimään läheisiään. 

Nykyinen Halloween alkoi muodostua perhejuhlaksi 1950-luvulla. Halloween on ollut myös sadonkorjuujuhla, jota irlantilaiset maahanmuuttajat viettivät Yhdysvalloissa 1800-luvulla. Alunperin Halloween sai alkunsa kelttien talven alkamisen juhlasta, samhainista. Ja mistähän Halloween on saanut nimensä? Nimi on lyhennys All Hallows`Eve, kaikkien pyhien aatto. 

Näitä lueskellessa aloin miettiä lähteäkö itse mukaan kaupalliseen, muualta tulevaan Halloween-hömpötykseen vai pysynkö perinteitä kunnioittavassa pyhäinpäivän juhlassa hiljentyen ja haudoilla käyden. Lapsille Halloween on uutta ja jännittävää aikaa, jolloin voi turvallisesti pelätä kummituksia ja muita mörköjä. Suotakoon se heille, mutta unohtamatta kuitenkaan mikä pyhäinpäivän tarkoitus on Suomessa ja mistä sen perinteet ovat lähtöisin. 

 

Tietojen lähteenä käytin yle.fi-sivustoa. 

  • Henkilötiedot

    Uusi paikkakunta, omakotitalo, minun lapset, miehen lapsi, perhe, ystävät, työ, jaksaminen, riittäminen, tasapainoilu hyvinvoinnin, pienten ilojen löytämisen ja unen kanssa. Siinä ehkä viimeisen vuoden aikana eteen tulleita asioita, jotka ovat edelleen koko ajan arjessa mukana. Unohtamatta tietenkään hyvää ruokaa ja leivontaa!
    @flowinhome_blogi @livesimplyandenjoy